Mua raivostuttaa jotkut ihmiset ihan suunnattomasti. Ne sanoo asioita, ja sit ne ei ees tarkota niitä. Sellasesta menee tunteet iha sekasin kenellä vaan, ja jos jollekki on tapahtunu tää, se tietää miltä se tuntuu. Mä oon ite sellane ihmine että ajattelen usein tosi tarkasti mitä ihmiset sanoo. Jos mua loukataan, en aina ota sitä kevyesti, mutta se on osa mun luonnetta. Osaan kyllä vastaanottaa kritiikkiä, mutta en tykkää jos mulle puhutaan ilkeesti. No eihän kukaan siitä tykkää, mutta on oma asia haluaako siitä sanoa jotain vai jättää asian sikseen. Mutta joskus mäkään en viitti asiasta sanoo. Yleensä uskallan suuttua vaan ihmisille, jonka oon tuntenu pitkään, ja tiedän ettei yks riita meitä erota. Silti välillä mä haluaisin raivota niille ihmisille, jotka on mua satuttanu, mutta kun en vaa voi. En haluu menettää niitä. Ja tiiän, et se on tässä asiassa suuri riski. Oon vaa tosi kyllästyny sellasee, et esitetää mukavaa, ja kehutaa, mutta yhtäkkii ei jaksakkaa enää pitää yhteyttä eikä löydä sille aikaa. Mä ainaki löytäsin. Ihmettelen välillä, että miks se henkilö on mulle nii tärkee. En itseasias ees tiiä. Tiiän vaan, etten haluu olla ilman sitä, mutta silti haluaisin päästä siitä eroon, unohtaa sen lopullisesti. Mutta kun sekään ei onnistu. Oon siinä välikädessä, mutta en haluu olla siinä. Haluisin joko tai, mutta se ei toimi. Mikään ei toimi. "Aina ei saa mitä haluaa."
Harmittaa vielä ajatella, että sillä henkilöllä josta puhun, ei olis aavistustakaan, että mä puhun just siitä.
<3:lla Teresa
